
päivää!
ja onnea kaikille nyt tänä syksyllä valmistuneille ja valmistuville opiskelioille! :)
Nyt tänä viikonloppuna kakkua ( ja muuta pientä purtavaa ) on saanut tehdä urakalla valmistujaisjuhliin, joten itsenäisyyspäiväkakku jäi valitettavasti toissijaiseksi tänä vuonna. Mutta onneksi kakku, jonka tein oli tässä tapauksessa puhtaan valkoinen. Syvänsiniset ruusut tekivät kakusta hieman isänmaallisen, ja ilman ylioppilaslakkia kakku olisi ollut loistava Itsenäisyyspäivä -kakku! :) Mutta jokatapauksessa: Itsenäisyyspäivä on vietetty Tuntemattomansotilaan ja kakun merkeissä.. Ja muutenkin tämä pikkuinen "yhdistelmäkakku" oli täydellistä puuhaa näin sateiseksi viikonlopuksi :)
Kakkupohja:
8 kananmunaa
vajaa 4dl sokeria
2 1/2 dl karkeaa vehnäjauhoja
4-5 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivataineet keskenään sekaisin ja siivilöi kuohkeaan munavaahtoon.
Voitele suorakulmainen uunivuoka voilla ja jauhota vehnä/korppujauhoilla.
Paista 175 asteisessa uunissa niin kauan että taikinaa ei tartu tikkuun. (n. 40-60 min)
Anna kakun jäähtyä vuoasta irrotettuna. (Halutessasi pakasta jäähtynyt kakkupohja)
Valmista täytteet:
5dl kermaa
200 g tuorejuustoa appelsiini
tomusokeria
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää notkistettu tuorejuusto ja mausta tarvittaesssa tomusokerill
1 prk pilttiä (aurinkoinen)
säilyke persikoita kuutioituna ja valutettuna (ylimääräinen neste otettu pois)
Sekoita piltti ja persikka kuutiot sekaisin ja mausta sokerilla.
Kostutus:
vaniljasokerilla maustettua maitoa

Kostuta seuraava pohjapalanen ja levitä vain appelsiinituorejuustotäytettä (runsas kerros) tähän väliin. Asettele kansipala ja kostuta se.. Levitä sen pinnalle ja kakunreunoille ensin ohut ja lopuksi melko peittävä kerros appesiinituorejuustoa. Laita odottamaan kylmään
Pinnalle:
väh. 1000g sokerimassaa
ota massasta sivuun vajaa 300g
lakkia ja muita koristeita varten.

Koristele kakunpinta värisävyltään samanlaisillamarsipaaniruusuilla, sokerimassasta tehdyillä lehdillä, hopeisilla sokerikuulilla, tummasuklaa spritsauksilla ja suklaa rouheella (yms) :D ja asettele lakki haluamaasi kohtaa kakkua ja..
- Nauti! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti