Red-velvet kakku ja siitä tehdyt muunnokset ovat mulle täysin uusi alue-valtaus! tämä oli nyt ensimmäinen kerta kun itse valmistin red-velvet kakkutaikina massaa!! Voin sanoa että monta kertaa on tehnyt mieli kokeilla kakun tekoa ja nyt sitten halusin isänpäivän kunniaksi testailla moista ihmetystä :)
Paitsi, kakkuja oli tulossa jo niin monta että päädyin tekemään muffinsseja samaisesta kakkutaikinasta.. :D samat raaka-aineet ja onnistu ihan hyvin :)
Red-velvet

2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl soodaa
ripaus suolaa
2 dl piimää
3/4 dl öljyä
1/2 rkl etikkaa
punaista elintarvikeväriä
(halutessasi sitruunankuorta raatsettuna
sitruunanmehua 1-2 rkl)
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja varaa muffinssi vuokia!
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi munavaahdon sekaan. Sekoita tasaiseksi massaksi ja yhdistä kaikki loput nesteet pienessä kulhossa ja (öljy, piimä, etikka ja elintarvikeväri) ja kaada seos lopuksi taikinan joukkoon. Sekoita vähän mutta niin paljon että aineet menevät sekaisin ( mutta varo ettei taikina sitkisty )..
Laita taikinaa sopivasti pursotin pussiin ja jaa taikina muffinssi vuokiin. (ensi kerralla teen varmaan jonkinlaisen täytteen muffinssin sydämmeksi mutta siitä sitten myöhemmin ;) )
Paista 175 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia..
anna jäähtyä ennen kuorruttamista :)
Alkuperäisen reseptin löydät täältä: Red-velvet kakku
- kannattaa katsoa :)
100g tuorejuutoa
100g kermaa
puolikkaan sitruunankuori raastettuna
1-2 rkl sitruunanmehua
Laita kerma ja tuorejuusto kulhoon ja vatkaaa vaahdoksi. Lisää raastettu sitruunankuori ja mehu.
Pursota kuorruttesta kiekuroita ja koristele oman mielesi mukaan vaikka nonppareilla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti